Pähkinänkuorikuvaus minusta

  • koulutus: filosofian maisteri kansainvälisen yritysviestinnän koulutusohjelmasta ja sosionomi
  • ammatti: toimitusjohtaja
  • syntymävuosi: 1971
  • perhe: aviopuoliso
  • koti: rintamamiestalo Iskossa

Olen vihreä oululainen kuntavaaliehdokas.

Asun Iskon kaupunginosassa yhdessä puolisoni kanssa, olen asunut vuodesta 2005. Kotimme on valkoiseksi rapatussa rintamamiestalossa, jonka edellinen – ja alkuperäinen – asukas oli perikunnan edustajan mukaan ollut rintamalla upseerina. Aito rintamamiestalo siis! Kotoisin olen Kiimingistä, missä kävin peruskoulun ja lukion ja missä osa perhettäni asuu edelleen.

Olen Koodia Suomesta ry:n varapuheenjohtaja. Yhdistyksen tehtävänä on nostaa ohjelmistoalan arvostusta ja osaamista sekä parantaa suomalaisten softayritysten toimintaedellytyksiä.

Lisäksi olen varavaltuutettu, Oulun kaupungin omistaman Potential Toimitilat Oy:n hallituksen jäsen ja Oulun Digi -liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja. Oulun Vihreän kunnallisjärjestön hallituksessa toiminta talousvastaavana ja Oulun Vihreissä hallituksen jäsenenä. Lisäksi olen Tuiran seurakuntaneuvoston jäsen Verso-nimiseltä listalta.

Ajatteluni ja toimintani lähtee vastuullisuudesta: pyrin aiheuttamaan mahdollisimman vähän haittaa muille ihmisille tai ympäristölle. Arvoina minulle tärkeitä ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.

Vapaa-aikaani vietän laiskotellen, käsitöitä tehden, elokuvia katsoen sekä vapaaehtoistyötä tehden. 

Lue blogiani

Ajatuksia vihreämmästä Oulusta

Tempeä kokeilemassa – pitkästä aikaa

Oletko miettinyt, mitä tempe on ja kannattaako sitä maistaa? Kannattaa. Joskus vuosia sitten kokeilin pari kertaa, unohdin koko tempen useammaksi vuodeksi ja tuossa yhtenä päivänä tein siitä pitkästä aikaa ruokaa ja hyvää oli. Ylipäätään kokeilen mielelläni uusia (tai...

lue lisää

”Valta ei ole valtuustolla” lausuin kirkkovaltuustosta

Törmäsin vuodelta 1994 tai 1995 olleeseen Rauhan Tervehdyksessä ilmestyneeseen artikkeliin. Aiheena Kiimingin seurakunnan nuorimman kirkkovaltuutetun mietteet, kun vaalikausi alkaa olla takana. Olin nuorena yhden kauden ajan Kiimingin seurakunnan kirkkovaltuutettuna...

lue lisää

Fenkolirisottoa testaamassa

Teinpä eilen fenkolirisottoa Kotilieden ohjeella. Kokeilin taannoin fenkoli-mascarpone-pastaa ja se onnistui niin hyvin, että päätin testata fenkolirisotonkin. Ihan ohjeen mukaan, ajattelin taas kunnes kirjoitin ohjeen tähän: 2 rkl öljyä (tätä noudatin tarkasti,...

lue lisää

Taivaallisen hyvä parsa-perunasalaatti

Voi taivas, miten hyvää tulee, kun melkein noudattaa tätä Yhteishyvästä löytynyttä paahdetun parsa-perunasalaatin ohjetta! Suolan, pippurin ja öljyn unohdin perunoista ja pinjan siemenet korvasin cashew-pähkinöillä. Salaattijuuston korvaan ensi kerralla kaurapalalla....

lue lisää

Kikhernemuhennos ja muutenkin vain hyviä ruokia

Meillä tehdään nykyään vain hyviä tai tosi hyviä ruokia. Koska syöminen nyt vain sattuu olemaan mun elämäni tarkoitus ja koska jos haluaa muuttaa elämäänsä ympäristö- ja ilmastoystävällisemmäksi, kannattaa muutos tietenkin tehdä parempaan eikä pahempaan. Ja koska olen...

lue lisää

Meidän muutoksiamme ilmaston hyväksi

Mitä muutoksia meillä on tehty, jotta omalta osaltamme vähentäisimme ilmaston lämpenemistä? Meillä on siirrytty pitkälti vegaaniseen ruokavalioon. Kasvispainotteisuutta on lisätty vuosi vuodelta ja pari, kolme viime vuotta on eletty pitkälti vegaanisesti. Ei...

lue lisää

Naisen kunniaa saa loukata, miehen ei

Junes Lokan ja Johanna Vehkoon tapaus puhuttaa ja ajatteluttaa. Kiukuttaa, jurppii ja ottaa päähän. Käräjäoikeudenkaan mielestä ei ollut epäilystä siitä, etteivätkö sanat natsi ja rasisti olieet paikkaansa pitäviä. Silti Johanna Vehkoo tuomittiin. Tämä tapaus syö...

lue lisää