Junes Lokan ja Johanna Vehkoon tapaus puhuttaa ja ajatteluttaa. Kiukuttaa, jurppii ja ottaa päähän.
Käräjäoikeudenkaan mielestä ei ollut epäilystä siitä, etteivätkö sanat natsi ja rasisti olieet paikkaansa pitäviä. Silti Johanna Vehkoo tuomittiin.
Tämä tapaus syö uskoa suomalaiseen oikeuslaitokseen. Hesarin selvityksen mukaan (maksumuurin takana, en linkitä) naisen kunnian loukkaus ei kohda yhtä usein syytteeseen kuin miehen kunnian loukkaus. Jos muistan luvut ulkoa, on syyttäjälle päätyvistä kunnianloukkaustapauksista 57:ssä prosentissa uhrina nainen, mutta oikeuteen päätyvistä vain 43:ssa prosentissa. Eli naisia loukataan enemmän, mutta syyttäjä pitää loukkauksia vähemmän vakavina kuin miehiin kohdistuvia loukkauksia.
Syyttäjälle asti päätyvät eivät ole kuin jäävuoren huippu, väitän. Jo ennen syyttäjän muodostamaa pullonkaulaa toimii pullonkaulana poliisin oma harkinta, jolla se päättää onko joku asia poliisitutkinnan arvoinen. Mitä olen monien naisten kokemien kunnianloukkausten eteenpäinviemistä seurannut, voi tätä pullonkaulaa neulasilmään, jonka läpi kamelin pitäisi päästä, niin usein poliisi päättää olla tutkimatta tapauksia niiden vähäisyyden vuoksi. Jopa silloin, kun aineisto olisi valmiiksi kirjallisessa muodossa saatavilla (loukkaukset tapahtuneet somessa tai muissa kirjallisissa muodoissa) ja poliisin työ helppoa.
Usein uhri ei edes onnistu tekemään rikosilmoitusta loukkauksista. Poliisi on näet kunnostautunut siinä, että se vähättelee rikosilmoituksentekoaikeissa olevalle tapahtunutta niin, että uhri ei tee rikosilmoitusta vaan lannistuu ja nuolee haavansa.
Summa summarum, naisten kunniaa loukataan, mutta se ei poliisia kiinnosta läheskään yhtä usein. Natsiksi itseään kutsuvan kunniaa sen sijaan ei saa loukata kutsumalla häntä natsiksi.
Toisaalta se onkin ihan johdonmukaista: Taannoista poliisien suljetussa Facebook-ryhmässä käytyä rasistista kirjoitteluahan ei myöskään ole pidetty Suomessa minään eikä siitä ole nostettu syytteitä, vaikka rasistisesti kirjoittavia oli ainakin 50. Ryhmässä oli 2 800 jäsentä, jos oikein muistan.
Ei siis mikään pieni yleisö, mutta silti kirjoittelua pidettiin pienessä piirissä tapahtuneena ja vähäisenä. Jännästi minun humanistin matematiikkani poikkeaa syyttäjälaitoksen matematiikasta: minusta yksi kirjoittaja (Johanna Vehkoo) ja 300 hänen kaveriaan on vähemmän kuin 50 kirjoittajaa (poliiisit) ja 2 800 ryhmän jäsentä.
Samaan aikaan kun poliisin rasistisesta someryhmästä kohistiin Suomessa, Britanniassa kaksi poliisia irtisanottiin siksi, että he olivat kirjoittaneet rasistiseen sävyyn FB-päivityksissään. Siis kaksi poliisia ja heidän omat Facebook-päivityksensä, ei tuhansien ihmisten ryhmä, kuten Suomen poliisien tapauksessa.
Johanna Vehkoon käräjäoikeudesta saama tuomio oli kaiken lisäksi ristiriidassa vallitsevan oikeuskäytännön kanssa. EU:n ihmisoikeustuomioistuimen päätökset sitovat Suomea lain tavoin ja niiden mukaan ihmisen omalla käytöksellä on vaikutusta siihen, miten hänen kunniaansa voidaan loukata.
Jos muistatte edesmenneen itävaltalaisen populistipoliitikon Jörg Haiderin ja ranskalaisen populistipoliitikon Jean-Marie Le Penin, niin heidän kohdallaan tuomioistuin päätti, että poliitikon pitää sietää enemmän kuin keskivertokansalaisen ja että mainetta (kunniaan ja sen loukattavuutta) tulee arvioida suhteessa keskusteluun eli että jos poliitikko päästelee suustaan mitä sattuu ja loukkaa muita mennen tullen, pitää hänen kestää jotain itsekin.
Tätä linjausta käräjäoikeus ei huomioinut mitenkään.
Tämän hetken tietojen mukaan naista saa sanoa huoraksi ja suvakkihuoraksi ja miksi vain muuksikin, mutta miesten nimittelyssä pitää olla tarkempi. Erityisen tarkka pitää olla siinä, että ei sano itseään natsiksi kutsuvaa henkilöä natsiksi, natsipelleksi eikä rasistiksi.