Satu Lapinlampi
Toimivat peruspalvelut ovat kaikkien etu
Hyvät ja toimivat kuntapalvelut ovat jokaisen meidän etu. Useimmiten kerralla kunnolla tekeminen tulee kokonaisuuden kannalta halvemmaksi kuin halvalla sutiminen, joten toimivat palvelut ovat myös talouellisesti kannattavia.
Toimivat palvelut parantavat parhaimmillaan yrityksen tuottavuutta ja pistävät samalla kerrannaisvaikutusten ansiosta yhteiskunnan pyörät pyörimään merkittävästi nykyistä paremmin. Kun esitin väitteen yrittäjäystävälleni ja perustelin näkemykseni päivähoitoon liittyvän esimerkin kautta, hän totesi ilahtuneena, että tämähän auttaisi valtiontaloutta paljon enemmän kuin kiky-ratkaisu. Esimerkiksi yrityksille suunnattujen palveluiden tulee olla helposti saatavilla yhden luukun periaattella ja niiden täytyy olla toimivia ja tehokkaita.
Viisaat Hankinnat lisäävät elinvoimaa ja säästävät kuntalaisten rahaa.
Kunnat ovat merkittäviä hankkijoita. Jo edellinen hankintalaki olisi mahdollistanut hankintojen ohjaamisen paikallisille pienille yrityksille, mutta lakia tulkittiin useimmissa kunnissa päinvastaisella tavalla. Nykyinen hankintalaki edellyttää tarjouspyyntöjen pilkkomista aidosti sellaisiksi kokonaisuuksiksi, että pienetkin yritykset pääsevät osallistumaan kilpailutuksiin.
Kilpailutukset tulee toteuttaa niin, että niissä annetaan mahdollisuus myös pienille ja paikallisille yrityksille ja otetaan aiempaa useammin huomioon muitakin kriteereitä kuin halvin hinta. Kun hiilijalanjäljen pienenentäminen otetaan yhdeksi hankinnan kriteeriksi, ohjaa se useimmiten hankinnan paikalliselle yritykselle.
Ennaltaehkäisy on halvempaa kuin jälkien korjaaminen.
Jokainen meistä tietää, että ennaltaehkäisy tulee halvemmaksi kuin jälkien korjaaminen vahingon jo tapahduttua. Se on paitsi inhimillisten tragedioiden välttämiseksi välttämätöntä, myös kuntataloudellisesti järkevää. Esimerkiksi sisäilmaongelmat kannattaisi ottaa vakavasti heti niiden ilmaannuttua eikä odottaa niin pitkään, että osa rakennusten käyttäjistä sairastuu pysyvästi esimerkiksi reumaan.
Ilmastonmuutoksen osalta olemme myöhässä eikä enää ole kyse ongelman ennaltaehkäisystä. Nyt on kyse ongelmien minimoimisesta ja sen korjaamisesta, mikä on vielä korjattavissa. Samalla se on Suomelle tuhannen taalan paikka, mikäli lakkaamme jarruttamasta ja pyrimme pysymään ratkaisujen etujoukoissa. Silloin luomme Suomeen uutta työtä, uudenlaista yrittäjyyttä, mahdollisuuksia joista emme vielä tiedäkään.
Satu Lapinlampi
Toimivat peruspalvelut ovat kaikkien etu
Hyvät ja toimivat kuntapalvelut ovat jokaisen meidän etu. Useimmiten kerralla kunnolla tekeminen maksaa kokonaisuuden kannalta vähemmän kuin halvalla sutiminen, joten toimivat palvelut ovat myös taloudellisesti kannattavia.
Toimivat palvelut helpottavat arkea, tukevat (mielen)terveyttä, parantavat elämänlaatua, pelastavat elämiä. Eikä tämä koske pelkästään sosiaali- ja terveyspalveluita, kulttuuria tai infraa vaan ihan kaikkia muitakin kaupungin palveluita. Esimerkiksi yrityksille suunnattujen palveluiden tulee olla helposti saatavilla yhden luukun periaattella ja niiden täytyy olla toimivia ja tehokkaita muuten ne ovat turhia.
Viisaat Hankinnat lisäävät elinvoimaa ja säästävät kuntalaisten rahaa.
Kunnat ovat merkittäviä hankkijoita. Jo edellinen hankintalaki olisi mahdollistanut hankintojen ohjaamisen paikallisille pienille yrityksille, mutta lakia tulkittiin useimmissa kunnissa päinvastaisella tavalla. Nykyinen hankintalaki edellyttää tarjouspyyntöjen pilkkomista aidosti sellaisiksi kokonaisuuksiksi, että pienetkin yritykset pääsevät osallistumaan kilpailutuksiin.
Kilpailutukset tulee toteuttaa niin, että niissä annetaan mahdollisuus myös pienille ja paikallisille yrityksille ja otetaan aiempaa useammin huomioon muitakin kriteereitä kuin halvin hinta. Kun hiilijalanjäljen pienenentäminen otetaan yhdeksi hankinnan kriteeriksi, ohjaa se useimmiten hankinnan paikalliselle yritykselle.
Ennaltaehkäisy on halvempaa kuin jälkien korjaaminen.
Jokainen meistä tietää, että ennaltaehkäisy tulee halvemmaksi kuin jälkien korjaaminen vahingon jo tapahduttua. Se on paitsi inhimillisten tragedioiden välttämiseksi välttämätöntä, myös kuntataloudellisesti järkevää. Esimerkiksi sisäilmaongelmat kannattaisi ottaa vakavasti heti niiden ilmaannuttua eikä odottaa niin pitkään, että osa rakennusten käyttäjistä sairastuu pysyvästi esimerkiksi reumaan.
Ilmastonmuutoksen osalta olemme myöhässä eikä enää ole kyse ongelman ennaltaehkäisystä. Nyt on kyse ongelmien minimoimisesta ja sen korjaamisesta, mikä on vielä korjattavissa. Samalla se on Suomelle tuhannen taalan paikka, mikäli lakkaamme jarruttamasta ja pyrimme pysymään ratkaisujen etujoukoissa. Silloin luomme Suomeen uutta työtä, uudenlaista yrittäjyyttä, mahdollisuuksia joista emme vielä tiedäkään.
Lue blogiani
Pähkinöillä ja rosmariinilla maustettuja munakoisoja
Voi taivas, miten hyvää ruokaa meillä syötiin eilisiltana. Vieläkin olen innoissani siitä. Ohje on Guardianin, mutta kuten seuraavasta käy ilmi, ihan ohjeen mukaan ei menty. Virallisesti rosmariinilla ja hasselpähkinöillä maustettuja munakoisoja, mutta meillä niistä...
Ilmastonmuutos ei ole vain ulkomaan uutinen
Kalevan päivän pääuutinen (siis ihan oikeasti lehden pääuutinen) tänään oli uuden postin toimipisteen aloittaminen Raksilassa. Kalevan pääuutinen tänään ei ollut uutinen siitä, että mannerjäätiköt sulavat ennätysvauhtia ja sulaminen jatkuu vielä satoja vuosia. Ei, se...
Ajatuksia roskapusseista ja roskista
Yllättävän usein multa kysytään viime helmikuun pakkausmuovittomaan kuukauteen tai meidän edelleen jatkuvaan mahdollisimman vähämuoviseen elämäämme liittyen roskapusseista. Että millä ne korvataan, jos kaupasta ei ota muovikassia ostosten yhteydessä. Olen tässä viime...
Hajottajako?
Teksti on julkaistu alun perin Rauhan Tervehdys -lehdessä kolumnina. Ouluun on viimein tulossa seurakuntavaaleihin uutta elämää: neljän vakiintuneen ehdokaslistan lisäksi osaan seurakunnista on tulossa viideskin lista. Vakiintuneet ovat Kristillisten perusarvojen...
Verso-listalla seurakuntavaaleihin
Seurakuntavaalit ovat tulossa. Pieni joukko meitä avarakatseisemman pään seurakuntalaisia on perustanut Verso-nimisen listan, jolla osallistutaan seurakuntavaaleihin useassa Oulun seurakunnassa. Verso ei ole ainoa liberaalisti ajattelevien ihmisten lista, mutta se on...
Maailma muuttuu, muttei itsestään
Teksti on julkaistu alun perin Rauhan Tervehdys -lehdessä kolumnina. Vuonna 2005 Oulussa peruttiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tarkoitettu sateenkaarimessu. Sen sijaan järjestettiin erillinen juhla rukouslauluineen, muttei kirkossa. 2012 Oulun...
Ole Elvis
Teksti on julkaistu alun perin Rauhan Tervehdys -lehdessä kolumnina. Luin tekstin, jossa eräs mies kirjoitti haluavansa tukea naisten pääsyä johtajiksi. Hänen mukaansa naiset tarvitsevat siihen male-allyjä eli miesliittolaisia. Tukeakseen naisten pääsyä johtajiksi hän...
Johannakorhosia tarvitaan
Teksti on julkaistu alun perin Rauhan Tervehdys -lehdessä kolumnina. Tolkun ihmisistä on jauhettu kyllästymiseen saakka. Arvovaltaisilla suilla on sanottu, että tolkku pitää olla ja kohkata ei saa. Ei saa heittäytyä intohimoiseksi eikä kiivaaksi vaan on pysyttävänä...
Totuus vapauttaa -kampanja tuo esiin seurakunnassa tapahtuvaa seksuaalista häirintää
Minut pyydetiin mukanaa Totuus vapauttaa -kampanjaan, jonka takana on monipuolinen joukko kirkossa toimivia ihmisiä. Pyyntö johtui siitä, että olin pari vuotta sitten käynnistämässä sosiaalisessa mediassa ihmisten kokemaa seksuaalista ahdistelua esiin tuonutta...