Teksti on julkaistu alun perin Rauhan Tervehdys -lehdessä kolumnina.
Ouluun on viimein tulossa seurakuntavaaleihin uutta elämää: neljän vakiintuneen ehdokaslistan lisäksi osaan seurakunnista on tulossa viideskin lista.
Vakiintuneet ovat Kristillisten perusarvojen puolesta, Katse, Elävä seurakunta lähellä ihmistä ja Toimivat seurakuntalaiset. Uusin lista on Verso.
Joissain vanhojen listojen aktiiveissa uusi tulokas on herättänyt vihamielisyyttä ja listan perustajia on syytetty hajottajiksi. Miksi? Pelätäänkö, että uusi väki vie ääniä vanhoilta konkareilta?
Jos yritykset samalla tavalla pelkäisivät kilpailua, ne sijoittuisivat kauas toisistaan ja mustamaalaisivat kilvan toinen toistaan. Sen sijaan saman alan yritykset useimmiten hakeutuvat lähelle toisiaan, sillä ne tietävät olevansa yhdessä enemmän. Jos asiakas löytää yhden luo, löytää hän helpommin toisenkin luo.
Seurakuntavaalit ovat kuin seisova vesi kuivuvassa kaivossa: ne kiinnostavat vain harvoja, äänestysprosentti on alhainen eikä sekava ja monen tasoisesti edustuksellinen järjestelmä avaudu kuin kirkkobyrokratiafriikeille. Kirkon tulevaisuuden kannalta tilanne on huolestuttava.
Verson väki houkuttelee ehdokkaiksi ihmisiä, jotka eivät ole olleet vanhoilla listoilla ehdolla ja samalla toivottavasti myös äänestäjiksi ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin äänestäneet.
Siksi syytösten sijaan olisi ennemminkin aplodien paikka. Etenkin, kun tiedän Verson saaneen jo hyvää aikaan ulkopuolellaankin: muutama uusi ihminen on versolaisten innostamana asettunut ehdolle vanhalle tutulle listalle.
Minkä tahansa vaalikiinnostusta herättävän muutoksen pitäisikin olla tervetullut. Seisovalle vedelle pieni hämmentäminen tekee hyvää.