Jo edellisen hankintalain aikaan olisivat julkishallinnolliset organisaatiot voineet tehdä hankintansa niin pienissä paloissa, että myös paikalliset pienet yritykset olisivat voineet osallistua tarjouskilpailuihin. Käytännössä lain henkeä ei kuitenkaan noudatettu vaan kautta linjan hankinnat pyrittiin niputtamaan mahdollisimman suuriksi kokonaisuuksiksi. Ainoana valintakriteerinä käytettiin yleensä halpaa hintaa.
Tämän vuoden alusta hankintalaki uudistui – tai kuten kansanedustaja Antero Vartia sanoi keskustellessani asiasta hänen kanssaan, sama laki kirjoitettiin hiukan toisin sanoin, jotta jo aiemmassa laissa sisäänkirjoitettuna ollut eduskunnan tahto olisi tullut selvemmin esille. Ja eduskunnan tahto oli siis jo aiemmin ja on nyt edelleen se, että hankinnat pitää toteuttaa niin, että pienet paikalliset yritykset voivat osallistua kilpailutuksiin ja menestyä niissä.
Kuhmon Tuupalan koulun rakennusprojektissa on laskettu, että jokainen koulun rakentamiseen sijoitettu euro tuo alueelle takaisin 2,7 euroa eli poikii lisää hyvinvointia. Aivan samalla tavalla voidaan laskea, minkä verran paikallistasolle tuo lisää hyvinvointia se, että Oulun kaupungin hankinnoissa valitaan paikalliset palveluiden ja tavaroiden toimittajat. Kaupungin hankinnoissa kun ei ole kyse mistään nappikaupasta vaan puolesta miljardista eurosta vuodessa!
Usein väitetään, että laadulla ei voi kilpailuttaa. Kyllä voi, mutta laadun pitää olla mitattavaa. Ei siis voi sanoa, että halutaan ostaa kauniita perunoita vaan pitää määritellä, millaiset perunat ovat kauniita ja laatia asianmukainen pisteytys perunoiden arviointia varten.
Aamulehden 1.3. julkaisemassa jutussa mainitaan muutamia ihan konkreettisia keinoja, joilla voidaan lisätä paikallisten ruuantuottajien onnistumisen mahdollisuuksia kilpailutuksissa. Esimerkiksi leipomotuotteista voidaan ohjeistaa, että ne halutaan pakkaamattomina uudelleen käytettävissä leipomokuljetuslaatikoissa. Vastaavasti perunoista voidaan edellyttää, että ne toimitetaan tuoreeltaan pestyinä ja kuorittuina. Marjoista taas voidaan vaatia, että ne pitää voida käyttää ilman kypsentämistä (ulkomaalaiset marjat pitää aina kuumentaa ennen käyttöä ruokamyrkytysriskin vuoksi, suosittelee Evira). Samanlaista harkintaa ja huolellista miettimistä käyttäen voidaan edellyttää, että koulu rakennetaan lähialueen puusta, asiantuntijapalveluita ostettaessa ei makseta matkakorvauksia palaverimatkoista tai että hiilijalanjäljen pitää olla pieni.
Olennaista on pilkkoa hankinnat riittävän pieniksi kokonaisuuksiksi niin että ne ovat pienen firman näkökulmasta realistisia. Omassa työssäni ohjelmistoalan firmassa törmäsin turhan massiiivisiksi koostettuihin kilpailutuksiin usein (käytän tässä mennyttä aikamuotoa siksi, etten ole pitkään aikaan viitsinyt tuhlata aikaani Hilma-kilpailutuksia tutkimalla). Saatettiin esimerkiksi vaatia, että palveluntarjoajalla pitää olla edellisen vuoden ajalta kolme esimerkkiä vastaavasta toteutuksesta (ei siis yhtä vaativasta tai vastaavanlaisesta tai mitään muutakaan kohtuullista vaan ihan vastaavasta toteutuksesta vaikka ohjelmointi ei ole rakettitiedettä vaan lähinnä loogista ajattelua ja sitkeitä istumalihaksia), liikevaihdon pitää olla vähintään kolme miljoonaa euroa ja ohjelmistoprojektiin pitää pystyä asettaa vähintään kymmenen työntekijän tiimi – vaikka kyseessä ei ollut niin iso projekti, että se olisi vaatinut kymmenen hengen työpanosta. Selvää on, että noilla kriteereillä toteutus maksaa, vaikkei olisi kovin isokaan – ja sen maksavat veronmaksajat. Samoin on selvää, että noilla kriteereillä ei Suomesta kovin montaa toteuttajafirmaa löydy, eikä yksikään niistä ole takuulla pieni paikallinen toimija.
Toivon mukaan tuore hankintalaki muuttaa ohjelmistoalan hankintakäytöntäjäkin lain kirjaimen mukaisiksi niin, että jatkossa tuollaisiin kilpailutuksiin ei enää törmää!
Näin palveluntarjoajan näkökulmasta järkevintä olisi, jos kilpailutukset järjestettäisiin niin sanottuina ranskalaisina kilpailutuksina. Tämän termin opin muuten Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien hankinta-asiamies Tiina Talalta. Siinä on nainen paikallaan, jos pieni harhautuminen sallitaan. Toivon, että kaikki julkishallinnolliset toimijat käyttäisivät Tiina palveluita ja antaisivat hänen opastaa hyvän tarjouspyynnön tekemisessä.
Nyt hypätään takaisin ranskalaiseen kilpailutukseen. Siinä tilaaja ilmoittaa budjetin, jonka puitteissa toimitaan ja palveluntarjoajat kilpailevat laadulla: he ilmoittavat, mitä voivat kyseiseen hintaan tarjota. Kuulemma Oulun kaupungin sote-puolen kilpailutukset on hoidettu näin, mikä kuulostaa tosi hyvältä. Soisin kovasti, että tähän mentäisiin kaikilla muillakin hankinta-alueilla, koska halvimpaan hintaan ei koskaan saada laadukkainta (eikä kyllä läheskään riittävääkään useimmiten) ja koska hinnalla kilpailuttamalla kuristetaan paikallisia toimijoita ja suositaan isoja massatuottajia. Siinä saatetaan ehkä säästää euro tai kaksi jossain kohtaa, mutta silloin oululaisten maksamat veroeurot valuvat Etelä-Suomeen eivätkä jää tänne pyörittämään aluetaloutta – eli meiltä jää silloin saamatta se hyöty, mitä esimerkiksi Kuhmossa laskettiin Tuupalan koulun rakennushankkeessa tulevan paikallista suosimalla.