Emme annakaan. Me vihreät vaadimme, että naiset lakkaavat käyttämästä hameita ja korkkareita. Lisäksi kiellämme miehiä ajamasta partaansa, koska naisetkaan eivät siihen pysty. Ei meille kyllä parrakaskaan mies kelpaa (Joulupukkia ei lasketa!), koska naisillakaan ei ole partaa. Miehet pakotetaan kotiin hoitamaan lapsia ja leipomaan joka viikko, ja sillä välin naiset valloittavat armeijan, avaruuden ja universumin.
No joo, leikki leikkinä ja sarkasmi sikseen. Ei vihreillä, eikä minullakaan, ole mitään sitä vastaan, että itsensä mieheksi kokeva mies pitää itseään miehenä ja pukeutuu miehisesti, käyttäytyy miehisesti tai vaikka ajelee miehisellä moottoripyörällä (älä kysy, mikä on miehinen moottoripyörä, se tuli ihan satunnaisesimerkkinä mieleeni). Ja sama naisia koskien: nainen saa olla juuri niin naisellinen kuin haluaa, tai olla olematta. Olennaista kuitenkin on suhtautua kunnioittavasti ja huomioonottavasti myös siihen ihmisjoukkoon, joka ei mahdu kahteen vaihtoehtoon: ihmisiin, jotka ovat väärässä sukupuolessa, korjaamassa sukupuoltaan, muunsukupuolisia tai sukupuolettomia.
Perinteiset, stereotyyppiset sukupuolimallit ovat kovin ahtaita, vai mitä: Ehtoisa emäntä, kotirouva, mekko päällä, esiliina edessä ja korkokengät jalassaan leipoo radiota kuunnellen herkkuja lapsilleen ja miehelleen ja valmistaan kolmen ruokalajin aterian heitä varten samaan aikaan kun mies käy töissä ja tuo rahan perheen käytettäväksi. Kotiin tultuaan mies istuu nojatuoliin ja rupeaa lukemaan sanomalehteä tai katsomaan urheilua telkusta. Vaimo hoitaa lapset, jotta työn uuvuttama mies saa häiriöttä viettää iltansa ja valmistautua seuraavan päivän työhön.
Aika harva kumpaankaan malliin oikeasti istuu. En minä ainakaan, enkä tutuista tai sukulaisistakaan onnistu kaivelemaan ainoatakaan ihmistä, johon jomman kumman kuvatun henkilön rooli sopisi.
Ei ihme, koska me olemme kaikki yksilöllisiä, omia itsiämme. Enemmän kuin kromosomiperusteinen jako naisiin ja miehiin meitä yhdistää tai erottaa toisista ihmisistä mieltymystemme laaja kirjo: joku tykkää autourheilusta, joku toinen lukemisesta, kolmas lenkkeilee, neljäs ei vietä vapaa-aikaa vaan uppoutuu opintoihinsa tai töihinsä, viides omistaa kaiken aikansa musiikille, kuudes parantaa maailmaa…
Eletään ja ennen kaikkea annetaan toistenkin elää, joohan? Naisina, miehinä, ihmisinä, ihan sellaisina kuin kukin meistä mieluiten haluaa ja kokee viihtyvänsä parhaiten. Eikä tukahduteta tyttöjä pinkkiin, barbeihin ja poneihin vaan annetaan heidän olla kilttejä, villejä, sinisestä tykkääviä, pinkistä tykkääviä tai mitä sitten haluavatkaan olla. Ei kapeuteta poikia vaaleansiniseen, monstereihin, lentokoneisiin, sotaleluihin vaan annetaan heidänkin olla herkkiä, syvällisiä, leikkiä kotia, käyttää röyhelöitä. Ajatellaan jokaista ensisijaisesti ihmisenä ja yksilönä.
PS Nykyisin ilmeisesti joissain kouluissa jo alakoululaisten liikuntatunneilla tytöt ja pojat on eriytetty omiin ryhmiinsä. Tuttu kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että hänen lastensa koulussa ainakin on näin ja kuvasi asiaa tytärtensä kokemana: Pojat pelaavat joukkuepelejä ja luistelevat kaukalossa liikuntatunneilla, tytöt jumppaavat eivätkä pelaa. Välitunneillakin aidattu pelialue on poikien käytössä eivätkä tytöt kelpaa mukaan peliin. Tuttava on kysynyt koululta, voitaisiinko tyttöjen liikuntaa monipuolistaa, mutta kesken lukuvuotta asialle ei kuulemma voi mitään. Aika kummalliselta tuntuu, että lapset pitää väen vängällä puristaa ahtaisiin muotteihin. Ihan yhtä hyvinhän lapset voitaisiin jakaa vaikka rymyäjiin ja rauhallisiin ja eriyttää liikunnan opetusta sen mukaan, kuka kaipaa vauhdikkaampaa tekemistä ja kuka rauhallisempaa.