Koska olen ohjelmistoalan yrityksessä töissä ja nainen, kysytään minulta varsin usein, miksi naiset eivät hakeudu opiskelemaan teknistä alaa läheskään yhtä usein kuin miehet.
Syitä taitaa olla useita. Yksi on varmasti se, että meillä ihmisillä on biologiastamme lähtien vahva laumakäyttäytymisen taipumus: tuppaamme tekemään sitä, mitä muutkin tekevät. Kun kaverit hakevat opiskelemaan humanistisia aineita, hoitoalaa, sosiaalialaa, lääketiedettä, on helppoa tehdä itse itse samoin. Varsinkin silloin, kun on nuori ja itsestään vielä hiukan epävarma.
Aivan samoin suomalaiset nuoret miehet hakeutuvat kapeasti tiettyjen alojen suuntaan. Vai kuinka moni tuntee miespuolisen kosmetologin? Eipä heitä montaa ole, yhden lähteen mukaan 25. Miespuolisia kätilöitäkin on vain muutamia. Onneksi useimmille naisvaltaisille aloille, vaikkapa varhaiskasvatukseen, miehet ovat erittäin tervetulleita ja toivottuja, vaikka heidänkin valinnanmahdollisuutensa näyttävät olevan sukupuolirooliodotusten rajoittamia.
Suomalainen työelämä on eurooppalaisittain tarkasteltuna hyvin sukupuolittunutta. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan ”vain 13 prosenttia Suomen työvoimasta toimii ns. tasa-ammateissa, joissa molempien sukupuolten osuus on vähintään 40 prosenttia”. Suunta on ollut laskeva eli yhtä useampi nuori hakeutuu sukupuolelleen tyypilliseen ammattiin.
Vastaavasti ilmeisesti taloustiede on tieteenaloista miehisimpiä, eikä se tietenkään ole ammateista ja aloista ainoa, joka on vahvasti miehiin painottunut. Palomiehissä ei montaa naista ole, eikä yritysjohtajissakaan. Mitä isompi yritys, sitä miehisemmästä joukosta on kyse. Mikä on muuten mielenkiintoista, koska naisten johtamat yritykset menestyvät vastaavia miesten johtamia yrityksiä paremmin sekä suomalaisessa selvityksessä että yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa. Tässä vaiheessa tekisi mieli kääntää katse yritysten hallitusten suuntaan: miksi hallitukset eivät halua parantaa johtamisensa yritysten menestystä palkkaamalla johtajaksi naisen, kun sillä kiistattomasti olisi menestystä buustaava vaikutus?
Naisten pääsyllä johtaviin rooleihin olisi merkitystä myös ammattikuntien neutraalin sukupuolijaon kannalta: tytöt tarvitsevat naisjohtajia ja näkyviä, vastuurooleissa olevia naisia roolimalleiksi itselleen. Myös ne tytöt, jotka eivät hakeudu johtotehtäviin.
Aivan samalla tavalla tarvitaan näkyviä naisia teknologia-alalle roolimalleiksi, näyttämään tytöille, että luonnontieteellinen ajattelu tai ohjelmointitaito ei ole kiinni kromosomiyhdistelmistä. Siksi olen hyvilläni, että Koodia Suomesta ry valitsi 2015 Suomalaisen koodin edistäjäksi lastenkirjailijan ja koodin puolestapuhujan Linda Liukkaan.
(Ja vastaavasti viime Slushista kantautuneet uutiset naiskävijöiden seksuaalisesta ahdistelusta ja seksismistä ovat huolestuttavia, vaikka järjestäjät lupasivatkin tarttua asiaan tiukasti ja estää ilmiön toistumisen. Ne kertovat, että naiset eivät sittenkään ole alalle niin tervetulleita kuin olisi suotavaa.)
Suomalaisten lasten harrastukset ovat myös hyvin sukupuolijakautuneita. On tyttöjen juttuja ja poikien juttuja. Ihan kiva niin, mutta harrastustenkin takana on mutta. Vanhemmat eivät taida hoksata, että sukupuolittamalla harrastukset sopiviin ja vielä sopivampiin ohjataan tytöt jo pienestä pitäen hoivaamaan ja ylläpitämään, mikä tukee myöhempää hakeutumista ahtaasti naisten alalle. Ja sama koskee tietenkin myös poikia: jos pojat ohjataan poikamaisiin harrastuksiin, millaiseksi kokee olemisen ja elämisen tilansa poika, joka ei siihen muottiin mahdu?
Toki juurisyiden kaivelua pitää jatkaa vielä harrastuksia syvemmällekin. Päivähoidossa, missä olen itsekin työskennellyt, lapset ohjataan myös valitettavan usein sukupuolensa mukaisiin leikkiehin: pojat saliin riehumaan tai leikkimään dinoilla tai legoilla ja tytöt kauppaleikkiin, kotileikkiin tai barbileikkiin.
Ihan satavarmaksi tiedän, että yksikään päivähoidossa työskentelevä ihminen ei tarkoita pahaa tai halua ohjata lasta ahtaaseen malliin vaan kyse on ihan vilpittömästi ja viattomasti siitä, etteivät he hoksaa, jaksa tai ehdi. Siksi tarvitaan ensinnäkin riittävästi henkilöstöresursseja päiväkotiin ja toiseksi koulutusta työntekijöille, jotta he havahtuvat huomaamaan oman lapsuutensa ja oman kasvatuksensa ohjaavan sitä, miten he kasvattavat lapsia tänä päivänä.
PS Kuntapäättäjistä vain 36 prosenttia on naisia, sanottiin muuten radiossa. Se ei olisi yhtään huono lukema, mikäli väestöstä vaikkapa 36 tai 40 prosenttia olisi naisia, mutta meitähän on puolet (tai Wikipedian mukaan 50,8 prosenttia)! Toivottavasti ensi huhtikuu muuttaa lukeman tasa-arvoisempaan suuntaan. Ainakaan oululaisten vihreiden ehdokkaiden joukosta ei ole vaikeaa löytää sopivaa naisehdokasta, koska naisia on sadasta ehdokkaasta peräti 70. Se ei tietenkään ollut tavoitteena, mutta naisilla oli miehiä suurempi into päästä vihreäksi kuntavaaliehdokkaaksi tänä keväänä.
Laskin varsin oululaisten kuntavaaliehdokkaiden sukupuolijakaumat eri puolueissa: Kokoomuksella on Oulussa 44 naisehdokasta sadasta, keskustalla 42 sadasta, demareilla laskujeni mukaan 47 sadasta. Piraattipuolueella naisia on 2 kymmenestä ehdokkaasta ja kristillisillä 9 kahdestakymmenestä kahdesta. Perussuomalaisilla näyttäisi puolueen nettisivujen perusteella olevan 11 naisehdokasta kolmestakymmenestä, mutta puolue ilmoittaa ehdokkaita olevan 72. En tiedä, mikä on todellinen ehdokasmäärä ja naisten osuus, kun virallisen luvun ja nettisivuilta löytyvän tiedon välillä on näin iso ero.