Törmäsin Facebookissa ilahduttavaan juttuotsikkoon: ”Skanska kehottaa välttämään muovimattojen käyttöä – laaja tutkimus etsii nyt syitä sisäilmaongelmiin”.

Koska muovimatot aiheuttavat edelleen sisäilmaongelmia, on Rakennusteollisuus ry käynnistänyt tämän vuoden alussa tutkimushankkeen. Hankkeessa selvitetään muovimattojen vaurioitumiseen vaikuttavia tekijöitä ja vaurioprosesseja sekä määritetään millaiset materiaaliyhdistelmät toimivat yhdessä. Toisinaan kun näyttää käyvän niin, että turvallisiksi ja päästöttömiksi luvatut muovimatot tai muut lattianpäällysteet, liimat ja tasoitteet betonin alkalisen kosteuden vaikutuksesta rupeavat erittämään ilmaan yhdisteitä, joihin osa ihmisistä reagoi voimakkaasti.

Esimerkiksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa jouduttiin muovimaton aiheuttamien ongelmien vuoksi neljän vuoden evakkoon, eikä rakennusta oltu ehditty käyttää kuin viisi vuotta ennen pakkoevakon alkamista. Kävin vuonna 2012 Lapin yliopiston viestintäpäällikön kanssa tutustumassa käyttökiellossa olleisiin tiloihin. Harmitti kyllä vietävästi katsoa uusia, kauniita ja avaria tiloja ja tietää, että ne sairastuttivat ihmisiä. Tuttujen ihmisten sisäilma-altistumisista toipumista seuratessani olen huomannut, että kyse ei ole mistään pikkuasiasta eikä pelkästään teknisestä ongelmasta. Kun kerran altistuu riittävän pahasti, voi toipuminen kestää vuosia ja joutuminen uudelleen samojen sairastuttavien tekijöiden armoille näyttää palauttavan elimistön pahoinvointireaktion nopeasti takaisin.

Olen vasta vähän aikaa sitten tajunnut, että taidan itsekin olla sairaan rakennuksen sairastuttama. Opiskelin ja työskentelin Oulun yliopistossa silloisella Saksan, ranskan ja pohjoismaisten kielten laitoksella vuosituhannen alussa. Sairastin samaan aikaan toistuvia sitkeitä yskiä, joiden taustalta lopulta paljastui astma. Muistan, kuinka kerran menin laitokselle tekemään töitä viikonloppuaikaan, jolloin ilmastointilaitteiden tehot oli ajettu alas. Silloin laitoksen käytävällä haisi ihan selvä, perinteinen home! Vähän myöhemmin osa saman käytävän toimistohuoneista asetettiin sisäilmatutkimusten perusteella käyttökieltoon. Asiaa selvitettiin, koska osa laitoksen työntekijöistä sairasti jatkuvasti arkisin ja oli terveenä loma-aikoina.

Sairastumisen aiheuttamaa kärsimystä vasten kun peilaan, olen hirveän iloinen Skanskan suosituksesta jättää muovimatot pois asuintiloista. Se kuulostaa kyllä viisaalta varovaisuudelta. On hirveän kallista ja inhimillisesti traagista sairastuttaa ihmisiä loppuelämän kestäviin sairauksiin, joten toivon kovasti että Rakennusteollisuuden käynnistämässä tutkimuksessa löydetään ratkaisuja muovimattojen aiheuttamiin ongelmiin.