Olen useiden vaalien alla harrastanut poliitikkoputousta, jonka idean kopioin entiseltä koulukaveriltani ja muokkasin oman tyylisekseni. Siinä kävin tykkäämässä kaikkien tietyssä vaalissa ehdolla olevien ihmisten Facebook-poliitikkoprofiileista ja seurasin niitä. Sen jälkeen pudottelin ehdokkaita seurattavien joukoista pois esimerkiksi, jos he vain valittivat ilman ratkaisuehdotusten esittämistä, jos he haukkuivat muita ehdokkaita tai puolueita, tai jos he päivittivät lähinnä kuvia itsestään ja saamistaan lapasista. (Lapaset ovat kivoja, ei niissä mitään, mutta ehdokkaassa minua eivät niinkään kiinnosta hänen lapasensa kuin se, mitä hän on mieltä asioista.) Jokaisesta pudotuksesta tein Facebook-päivityksen, jossa perustelin kavereilleni miksi pudotukseen päädyin.
Yleensä lopetin putouksen siinä vaiheessa, kun ehdokkaita oli jäljellä noin tusinan verran, ja kerroin – jälleen Facebook-päivityksessä – ketkä kuuluivat finalistien joukkoon. Sen jälkeen äänestin yhtä heistä. Toki käytin apuna myös vaalikoneita, mutta pääosa valinnastani perustui ehdokkaan suoraan viestintään tietyssä kanavassa. Se oli muuten yllätävän hyvin synkassa myös ehdokkaan vaalikonevastausten kanssa, havaitsin täysin epätieteellisen seurantani myötä!
Huomasin, että poliitikkoputouksessani finaaliin saakka päätyvät ehdokkaat olivat muita useammin vihreitä, vaikka en siihen tietoisesti pyrkinyt. Heidän päivityksensä olivat fiksuja, rakentavia ja mukaviakin.
Käytän ahkerasti myös Twitteriä (@satulap) ja seuraan siellä esimerkiksi kaikkia kansanedustajiamme. Twitterissä olin myös huomannut, että kaikkein useimmiten olin samaa mieltä vihreiden kansanedustajien kanssa. Samoin vihreän puolueen kannanottoihin on ollut helpoin yhtyä. Tai ehkä pitäisi sanoa niin päin, että vihreiden kansanedustajien ja puolueen kannanotoissa on ollut kaikkein vähiten sellaista, mihin en halua enkä voi yhtyä.
Olen vihreiden kanssa samaa mieltä ihmisten yhdenvertaisuudesta, tasa-arvoisuudesta, koulutuksen arvostamisesta, heikoimman puolella seisomisesta, suomalaisten globaalista vastuusta, oikeastaan ihan kaikesta.
Perinteiselle vasemmisto-oikeisto-akselille en oikein osaa sijoittaa itseäni: Uskovaisena minun pitäisi perinteisen jaon mukaan kannattaa oikeistopuolueita, samoin työroolini puolesta. Toisaalta pidän ihmisten yhdenvertaisuutta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa sekä matalia tuloeroja tärkeinä, ja nuo taitavat olla enemmän vasemman laidan ajattelua. Hienoja ihmisiä ja kannatettavia ajatuksia löydän sekä vasemman että oikean laidan edustajista. Vihreät on puolueista se, johon mahtuu eniten monenlaisia arvoja ja ajatuksia ja joka ei asetu vasemmisto-oikeisto-janalla oikein mihinkään, koska fokus on tuota janaa olennaisemmissa asioissa.
Siksi siis pitkän pohjustuksen (ja vielä pidemmän seurannan) jälkeen vihreät: koska heidän kanssaan on kaikkein helpointa olla samaa mieltä.
Ehdokasnäkökulmasta aivan olennaisen tärkeää on sekin, että vihreillä ei ole ryhmäkuria. Olen ihmetellyt muiden puolueiden kohdalla sitä, miten päätökset voidaan jakaa omantunnon päätöksiin ja muihin. Minusta omaatuntoa pitää kuunnella ja se pitää pitää mukana joka ainoassa päätöksessä, jonka ihminen tekee!