Teksti on julkaistu alun perin Rauhan Tervehdys -lehden kolumnina.
”Kirkon tulee toimia edelläkävijänä oman toimintansa ilmastovaikutusten nopeassa pienentämisessä.” Edellinen lause oli väitteenä seurakuntavaalien vaalikoneessa.
Väitteeseen oli hankala vastata, koska kirkko ei ole ympäristöasioissa edelläkävijä. Ilman muuta sen tulisi olla, uskottavuutensakin vuoksi, mutta se ei ole.
Jos kirkko todella haluaisi olla edelläkävijä ilmastovaikutustensa pienentämisessä, pitäisi sen näkyä jokaisen seurakunnan jokaisessa tilanteessa ja teossa.
Jokaisessa seurakunnassa pitäisi olla tarjolla luomukahvia ja -teetä.
Jokaisen aterian valmistamisen yhteydessä pitäisi miettiä, voisiko sen ympäristökuormitusta pienentää.
Jokaisen askartelun yhteydessä pitäisi miettiä, onko aiottu oikeasti ekologisin tapa toteuttaa idea tai tarvitaanko koko ideaa ylipäätään.
Jokaisen hankinnan yhteydessä pitäisi miettiä valmistusmateriaaleja, valmistustapaa ja -maata, käyttöikää sekä hankinnan tarpeellisuutta.
Jokaisen matkan yhteydessä pitäisi miettiä, onko matkustaminen oikeasti tarpeen vai hoituisiko sama asia joko etäpalaverina tai lähimatkana.
Jokaisen rakennuksen kohdalla pitäisi miettiä, onko se välttämätön, voitaisiinko tiloja käyttää yhdessä eri toimijoiden kanssa ja voisivatko eri toiminnot hoitua samoissa tiloissa.
Eikä riitä, että tekoja mietitään ympäristön kannalta. Niitä pitää miettiä vielä laajemmin. Pitää miettiä, onko valinta myös eettisesti kestävällä pohjalla.
Kirkko on yhtä kuin jokainen tekijänsä ja tekonsa, ja jos halutaan saarnata lähimmäisenrakkautta, pitää sen näkyä rakkaudentekoina koko maapalloa ja kaikkia sen asujia, eliöitä ja oloja kohtaan.